keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Neule joka tilanteeseen ;)

Fiinaneuleesta löysin aikanaan 100g:n vyyhdin ja lankaan täsmätyn huiviohjeen. Kesällä tuon nitkuttelin Ystävälle synttärikukaksi. Synttärit olivat, sankari sai huivinsa ja tietokonesuhteeni on taas toimiva. Siksi hieman tästä ensin.

Noin 220 silmukkaa - eli siis poikittain - neulottiin noin 15cm eli kerä loppuun. Malli oli hauska ja toimisi ihan "normaalinkin" langan kanssa, voisi jopa päästä paremmin oikeuksiinsa kuin tämän kaikenmaailman efektien mukana. Lysti puuha. Mallineule liimattu vihkoon talteen.



Tämä poikittain pykääminen jäi vaivaamaan. Eilen kuopusta kaitsetessani kaivoin purkulangat esille ja yritän tehdä poikittain seuraavaa välipalana sukkaurakalle, joka menossa myös. Katsotaan, syntyykö entisestä villatakista vihdoin villapaita itselleni, kun sitä kahtena pakkastalvena olen kaivannut.

Huvittuneena olen katsellut lehdistä syksyn muotijuttuja, joissa esitellään asuja joka tilanteeseen. Minä voisin tehdä jutun neuleista joka tilanteeseen:
-työmaa- ja kokousneule ja/tai seurusteluneule, joka toimii myös kyydissä kudottavana
- tehdään kotona -neule
- paniikkineule jonka on valmistuttava heti
- aloitetaanpas tämäkin -neule, kun jokin ohje, idea tai lanka kiilaa tajuntaan vaativana
- keskeneräinen neule x kpl - valmistuvat kyllä.
- ja virkkuuprojekti, jota tehdään lappu eteenpäin, kun mikään muu ei huvita tai pitäisi tehdä kotitöitä tai...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti