tiistai 4. marraskuuta 2014

Äitiyttä, ystävyyttä, vallankäyttöä


Kun aikanaan ryhdyin pitämään tätä VillaHilla-blogiani, kuvittelin nitkutusteni sekaan liittäväni myös tuumintoja lukemistani kirjoista. Moiseen ryhdyinkin vasta tänä kesänä, kun olen ainakin ajatuksen tasolla remontoinut monia asioita arjessani.

Tulen lukeneeksi enemmän naisten kuin miesten kirjoittamia teoksia tällä hetkellä. Useimmiten aikaa lukemiseen on liian vähän enkä meinaa löytää luettavaa. Mutta toisin on ollut viime viikkoina.

Paula Havasteen Tuulen vihat vie Kerten mukana 1100-luvun Suomeen, aikaan jolloin oman muinaisen uskontomme sekaan aletaan tuoda kristinuskoa. Arkisia koetelmuksia, ihmissuhteita ja historiallisia faktoja suvuvasti kirjoitettuna hyvin tehtyjen pohjatöiden jälkeen - oikein oli elämyksellinen aikamatka, jonka seuraavaa etappia odotan jo.


Nina Hakalahden Sydänystäviä kertoo Minnasta ja Kaisasta, jotka ovat olleet hiekkalaatikolta tähän päivään parhaat ystävät. Kaisa on näyttänyt tietä Minna tullessa mukana. Mutta kauanko Minna haluaa enää kuulua heidän kahden ikuisesti olemassa olevaan kerhoon?

Luin romaanin yhdellä ahmaisulla. Teksti oli vetävää ja viihteen lisäksi tarjosi mietittävääkin. Yläkouluikäisten nuorten vanhemmille löytynee tarttumakohtia, omaa olemustaan miettiville samoin. Millaista valtaa ystävyyssuhteessa voi käyttää?

Ainakin toistaiseksi kollegoitteni kanssa saimme lystiä, kun meidän kolmikolla on samoja nimiä kuin kirjassa ja vaihtelemme monisteita jatkuvasti. Mutta ehkä hekin kirjan luettuaan ottavat eron Kaisasta..





Hyytävin, kaunein, raastavin ja lämmittävin romaani pitkään aikaan kohdallani on Mila Teräksen Harmaat enkelit. Rakas isoäiti on lähellä loppuaan. Hänen luokseen tullaan Turkista oman tyttären kanssa. Asunnoksi järjestyy mummola, josta löytyy äidin keittokirja. Ikävä, huoli, oman äitiyden ja äidin vallan pohdiskelu ja toisaalta esimerkiksi kauniisti kuvatut hetket isoäidin vuoteen äärellä aiheuttivat runsaasti ajatusmyrskyjä.

Lukiessani aion piirtää marginaaliin huuhtomerkkejä moneen kohtaan, mutta maltoin. Seuraava lukija ajatelkoon omat marginaalimerkintänsä itse. Mutta kun tämä kirja kiertää lainasta takaisin, luen uudestaan poimiakseni talteen ne ankarimmat pohdinnat. 

Tähän romaaniin kuuluu myös isoäidin muistot sota-ajalta, mutta ne jäivät omassa lukukokemuksessani sivuseikoiksi. Mausteina toki niissä rovasti Loimaranta ja kunnanlääkäri Tuominen - henkilöt, jotka ovat olleet omien isovanhempieni ja vanhempieni elämässä oikeasti.

Seuraavaksi lienee tietokirjan vuoro, jotta tarinat alkavat asettua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti