lauantai 4. heinäkuuta 2015

Päivähoidossa

Kesälauantain kunniaksi retkeilimme Tampereelle. Listalla oli mm. kohtuullinen keko tanssivarusteita syksyn (!!!) harrastuksiin ja minulle aikaa sitten luvattu matka Lankakauppa Kerään, jossa lauantaisin on neuletapaaminen klo 12.00-15.00.

Olin varustaunut omilla eväillä, koska olimme koko päivän reissussa. Kutimena oli neidin kesäneule, joka on juuri nyt niissä rasittavissa ikipitkissä kerroksissa, joissa ovat yhdessä sekä hihat että etu- ja takakappale. Noin 15 kerrosta onneksi koko puseroa jäljellä.

Lisäksi olin varustautunut kauppalapulla, joka toteutuikin kiitettävästi. Hankin kesälukemisekseni "rouva Kerän" suomentaman Neuleiden neljä vuodenaikaa -kirjan, joka on mm. esteettinen elämys. Lisäksi ohueen villaneuleeseen petrolin väristä Isagerin Highland Silk -lankaa (80% villaa, 20% silkkiä) ja Katian Linoa (100% pellavaa), josta olisi aikomus neuloutua minulle toppi. Ehkä jopa ohjeella, jonka sain mukaani.

Ideaksi ja muistiin tarttui soma kesälaukku Summer Fling, jonka ohje ainakin vielä löytyy Ravelryn ilmaisista ohjeista.

Voi kun ehtisin nitkuttaa niin paljon kuin haluaisin! Juuri nyt tuntuu tältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti