maanantai 28. maaliskuuta 2016

Ehdinpä KAListella minäkin!

Viime kesänä kilvan kalistelivat Isagerin Lemon-ohjetta ahkerammat leidit. Minä valpastuin sen verran, että hankin langat ja todella kauniin Neuleiden neljä vuodenaikaa -teoksen.

Kun helmikuussa maestro Isager piti Lankakauppa Kerässä neulekursseja, viritti rouva kauppias Isager-teemalla KALin. Aikaa oli 15.2.-15.3., työn ja langan piti olla Isagerin valikoimista. Helppoa! Ja kuukausi aikaa!

Päätin kaivaa komerostani munakoiso-sävyisen Isagerin Spinnin, jota kului vain 200g. Tiukkaan sain nitkutella, jotta sain Sitruunani ajoissa valmiiksi. Mutta sain. Toisaalta kiire aikataulu pakotti kyhäämään kudinta joka paikassa, jolloin yksi jos toinen ihmetteli niitä Lemonin herkullisia yksityiskohtia, joilla se minut lumosi.



Poikittain neulotut "raidat" täytyy muistaa toistekin. Pystylaskokseen en ollut aivan tyytyväinen - jos sen joskus ideana johonkin hyödynnän, voisin neuloa siitä kaksi kerrosta korkeamman.

Valmiista neuleesta tuli kevyt ja löysä - juuri sellainen, jota voi käyttää ympäri vuoden lyhyt- tai pitkähihaisen paidan päällä sään mukaan.

Ehdin muuten ihan hyvin - jo 13.3. oli neule valmis.

Tämän ja Hennin ihanuuden jälkeen aloitinkin lootan, jonka kanssa en laske mitään. Taukoa päälle ja samalla aikaa kerätä yhä pidemmäksi sitä tämänkin haluan -listaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti