sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Lukuilo on palannut!

Jouluna luin Rambon, joka sai vuoden 2015 Finlandia Junior -palkinnon. Sen jälkeen olen lukenut lähinnä tietokirjoja ja lehtiä sekä selannut neulekirjoja. Puutarhakirjat olen piilottanut. Mikään kaunokirjallinen teos ei ole vaatinut huomiota, tai minusta ei ole ollut antamaan niille huomiota.

Mutta voi mikä riemu, kun pääsin lukemisen vauhtiin! Syy on Veera Vaahteran (alias Pauliina Vanhatalo), jonka koko tähänastisen tuotannon hurautin kahdessa päivässä.




Rakkautta, vahingossa   
   

 Ja miksi näin? Kaikki kolme romaania on kirjoitettu taitavasti ja laadukkaalla suomen kielellä. Tapahtumat ovat oikeastaan ihan mahdollisia - ollaan askel toisaalla siitä chick lit -kirjallisuudesta, johon Vaahterakin usein kategorioidaan. Modernia Hilja Valtosta, sanon minä. Ehdottoman rentouttavaa ja virkistävää! Odotan jo neljättä, joka ilemstyy toukokuussa.

Miksi sitten juuri nyt Veera Vaahtera? Ainakin siksi, että Pauliina Vanhatalo on julkaissut teoksen Keskivaikea vuosi, jossa hän käsittelee masennustaan. Tämä on ollut esillä monessa lehdessä (jopa minä olen havainnut kaksi artikkelia). Niinpä Vanhatalon salanimellä julkaisematkin teokset ovat livahdelleet esiin.

Nainen, jonka rohkeutta arvostan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti