lauantai 17. kesäkuuta 2017

Koska Äiti kasvattaa meille keijunmekkoja


Jo vuosia Äiti on kasvattanut meillekin keijunmekkoja, pyrin heti mahdollisuuden huomattuani Niina Laitisen testineulojaksi ohjelle nimeltä Keijunmekko. Onni oli myötäinen. Ohje on kaikin puolin nerokas ja valmiiksi kahdelle eri paksuiselle langalle, sekä 2,5-puikoilla neulottavalle että 3-koon kepakoille.

Minula oli sopivasti fuksianpunaista Maijaa ja niinpä ryhdyin toimeen. Vaikka varsi on pitsineuletta, on se hyvin joutuisaa sellaista. Ja jos mahdollista, ainakin pakusmmalla langalla yhden varren huitelee yhdessä illassa.


Varren ja kantapään väliin tulee muutama kerros joustinneuletta, mikä ei olekaan hullumpi idea. Kantapää ja terä neulotaan tavallisesti ja kärkeen sitten nauhakavennus.

Lähikuvasta ehkä hahmottuu hieman se muoto, jota kavennuksilla ja lisäyksillä saadaan kuvioon:

Lankana Maija on yksi sukkasuosikkejani monestakin syystä. Se on pehmeää, siinä on eri värejä vallan mopipuolisesti ja sitä on tässä kylällä kahdessakin kaupassa Elämänlangassa ja Wetterillä. Hieman vauhdissa lanka "leviää" kierteiltään, mutta se on pieni haitta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti