lauantai 15. heinäkuuta 2017

Sukat vailla kantapäätä


Joulun 2016 alla etsin pitkään kalenterisukkaa, jollaisesta olin edellisen joulun alla kovasti innostunut. Niina Laitisen sukat löytyivät ja tulivat tehdyksikin, mutta niiden lisäksi ja tuhotakseni erästä kirjvaa lankaa kaivoin Missä neuloimme kerran -blogista tutun raidoituksen esille.

Sukat syntyivät kyllä jouluun mennessä raidoittuen ikään kuin päinvastaisesti yhden alkaessa sinisellä, toisen kirjavalla. Ja sitten hautautuivat kutimuskorin pohjalle odottamaan jotakin mystistä hyvää haltijatarta, joka loihtisi niihin kantapäät. Eipä loihtinut.

8.7. pidin omaa varjovestivaaliani Jyväskylässä vietettävien oikeiden ja isojen festareiden kunniaksi. Ensimmäisenä "työpajajani" oli vääntää näihin sukkiin kantapäät. Hommaan ohje löytyi mainitun blogin joululta 2013.  Niin tulivat tehdyiksi.


Mutta että ja eikö olisi voinut aikoinaan vaikkapa tammikuussa tehdä?


keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Aurinkohuivia metritolkulla

Kevään ja alkukesän olen kiinnittänyt huomiota herkullisiin lankapalloihin, joissa on esimerkiksi huivin verran raaka-ainetta. Omani hankin Pitsi ja Palmikko -liikkeestä, sillä heillä myynnissä olleet Katian Rainbow Spring -kerät olivat väreiltään ihania.

Kerässä on 150 grammaa ja 600 metriä mukavantuntuista lankasekoitetta, jossa on puolet puuvilla ja loppu akryylia. Puikoiksi otin 4,5-kokoiset kepakot, jotta huivista tulisi löysähkö.


Aurinkoinen keltainen yhdistyi oitis yhteen kummityttäristäni, sillä hänelle sopivat räväkätkin värit mainiosti. Lankaa tuntui riittävän ikuisesti, mutta onneksi nuo värinvaihdot (yksi neljstä säikeestä kerrallaan vaihtoi kohti seuraavaa väriä) toimivat eräänlaisina välietappeina.



Pintaneuleen ohjeen olin napannut jostakin internetin syövereistä, mutta koska en ollut merkinnyt lähdettä muistiin, en tähänkään ohjetta kirjaile. Rei'ällisiä ja ehjiä rivejä vuorotellen, vahtien että kaikki neljä säiettä ovat mukana.

Kokonaispituutta en vielä mitannut, mutta värien hehkusta voi jotain päätellä näistä varjossa otetuista kuvista. Pääsinpä mukaan liittämään ensimmäistä kertaa Assisista löytämäni oliivipuisen sydämen.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Varjovestivaaleilla

Aktiiviset neulomusaatten ihmiset olivat taasen 6.-9.7. koolla Jyväskylässä Summer Knit -festivaaleilla inspiroitumassa, oppimassa uutta, tapaamassa "heimoväkeä". Ehken myös hipelöimässä ja hankkimassa lankaihanuuksia.

Koska olin reissannut mm. jalkapallon nimissä tarpeekseni, päätin pysyttäytyä kotinurkissa ja järjestää omat varjovestivaalit. Nepä sujuivat seuraavasti:

Pakkasin torstaina mm. kudinkassini ja suuntasin tapaamaan rakasta ystävääni Neulovaa Ninjaa, jonka kanssa olemme neuloneet ja virkanneet viime vuosituhannelta asti inspiroituen mm. herra Fassetista


Jotta jaksoimme vaihtaa kuulumisia ja nitkuttaa, järjesti Nörtti meille asianmukaiset virkisteet.


Myös työmaapäälliköitä ja -tarkastajia oli paikalla.


Perjantai oli välipäivä, mutta lauantaina varjovestivaalini jatkuivat kotona. Ensin ohjelmassa oli katumusharjoituksia työnimellä "Kannattaisiko heti tehdä valmiiksi?" Tein joulun alla kalenterisukat, joista puuttuivat kantapäät. Tällä hommalla aloitin.


Yritysvierailu oli helppo sijoittaa viralliseen ohjelmaani, sillä Tiirinkosken tehdas on vain vartin ajomatkan päässä kotoa. Tilan lampaat ja ylämaan karja olivat näkymättömissä, mutta uutta villalankaa sen sijaan oli kaapin täydeltä. Maltoin olla käpälöimättä joka vyyhtiä. Mutta se tuntu!

Kaupan kaverina toimii vohveleitakin myyvä kahvila, jossa on toki mm. tilan omaa härkäpapujauhoa myytävänä muiden herkkujen lisäksi. Kahvitauon paikka oli helppo valita! Ja kun hyvää Johan&Nyström-kahvetta saa nauttia lankakorin äärellä oma kudin mukana, eivät asiat hullusti voi olla.


Kotona oli vuorossa kaksi työpajaa: Päätelmät ja Metsä kukkii vihdoin. Kolmen työn langanpäät oli nopeasti päätelty, minkä jälkeen tulikin tosi reipas olo. Ikään kuin koko neuletyön suurin homma olisi juuri tuo päättely.

Taito 1/2017 -lehdessä julistettu yhteisneulonta Metsä kukkii kal alkoi osaltani helmikuussa, kun hommasin langat ja tein neuletta himpun verran. Nyt sitten viimeisenä vestivaalityöpajanani oli Metsä kukkii - niin kauan kuin pysyn hereillä. Edistyipä tuo paidanhelma alla kuvatusta lähtötilanteesta jonkin verran ja sytytti innon tehdä neuletta eteenpäin mahdollisimman usein. Myös siitä syystä, että kesävalossa ohjekuvioita on helpompi tuijotella kuin marraskuussa. Sormia ja sielua hivelee tämän langan tuntu.


Sainpa varjovestareilleni yllätysohjelmaakin: aurinko paistoi ja oli niin poutaa, että pyykkikone veivasi taukoamatta huushollin täkkejä ja tyynyjä.