keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Aurinkohuivia metritolkulla

Kevään ja alkukesän olen kiinnittänyt huomiota herkullisiin lankapalloihin, joissa on esimerkiksi huivin verran raaka-ainetta. Omani hankin Pitsi ja Palmikko -liikkeestä, sillä heillä myynnissä olleet Katian Rainbow Spring -kerät olivat väreiltään ihania.

Kerässä on 150 grammaa ja 600 metriä mukavantuntuista lankasekoitetta, jossa on puolet puuvilla ja loppu akryylia. Puikoiksi otin 4,5-kokoiset kepakot, jotta huivista tulisi löysähkö.


Aurinkoinen keltainen yhdistyi oitis yhteen kummityttäristäni, sillä hänelle sopivat räväkätkin värit mainiosti. Lankaa tuntui riittävän ikuisesti, mutta onneksi nuo värinvaihdot (yksi neljstä säikeestä kerrallaan vaihtoi kohti seuraavaa väriä) toimivat eräänlaisina välietappeina.



Pintaneuleen ohjeen olin napannut jostakin internetin syövereistä, mutta koska en ollut merkinnyt lähdettä muistiin, en tähänkään ohjetta kirjaile. Rei'ällisiä ja ehjiä rivejä vuorotellen, vahtien että kaikki neljä säiettä ovat mukana.

Kokonaispituutta en vielä mitannut, mutta värien hehkusta voi jotain päätellä näistä varjossa otetuista kuvista. Pääsinpä mukaan liittämään ensimmäistä kertaa Assisista löytämäni oliivipuisen sydämen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti