perjantai 20. tammikuuta 2017

Luukkulapaset


Nuoremman lapsemme joukkuekaverin äiti lähestyi marraskuussa Kotivinkkia luettuaan tekstarilla ja toiveella kolmesta parista läppälapasia. Hän lupasi toimittaa langat ja piirtää pahville "muotin".

Sitten alkoi urakointi, panikointi, purkaminen, uudelleen neulominen, silmukoiden säätäminen, arvailu ja toivominen.

Sandnesin alpakasta tuli harmaat, vetelät, ihanat ja pehmeät lapaset. Lanka, jota oli varattu 50g kumpaakin väriä, riitti hyvin. Ihana oli neuloa näitä!


Merinosta sai jämptimmän pinnan. Onneksi älysin lyhentää vartta 3cm, sillä muutoin ei olisi lanka, jota oli varattu niin ikään 50g/väri,  riittänyt. 



Tällä idealla voisi - ja ehkä pitäisikin - kummilapsille värkätä lämmittimiä.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Unelmais-Anelmaiset

 Kun näin Nuutinpäivänä häipyy joulu tältä erää lopullisesti, lienee jo syytä kirjoitella muistiin joulun 2016 lahjuksia.

Syksyllä hankin jo langat Fiinaneuleesta sisareni kanssa sillä hän oli saava kirjoneulesukat. Monenlaisia tunteita ja puheita herättäneet UnelmaisetAnelmaiset olin ajatellut vihdoin testata minäkin, ja uhriksi valikoitui siskoni.

Langaksi sen sijaan valikoitui Regia ja puikkopaksuudeksi 3. Niinpä hieman säätelin silmukkamäärää ja jännäsin sopivuutta. Omaan paksuun pohkeeseeni näitä oli turha edes sovittaa.

En lämmennyt ohjeelle. Karsin reikiä vja virkatut kukat pois, sorvasin viidellä värillä (kuuta olisi tarvinnut). Päätin, etten ikinä enää uudestaan. No, sekin päätös täytyi pyörtää, kun tärkeä liikuttajani tilasi säärystimet...

Onneksi siskoni tykkäsi!